MIKÄLI OLIT VILPITÖN RUKOILLESSASI,

NIIN SINÄ OLET NYT SYNTYNYT UUDESTI YLHÄÄLTÄ JUMALAN LAPSEKSI.

Sinä olet saanut syntisi anteeksi ja olet kiinni pelastuksessa, sinä olet nyt Jeesukseen uskova, Jeesuksen opetuslapsi. Usko ja sitä kautta pelastus on lahja, ja sen voi menettää eksyessään. Tämän vuoksi on tärkeää vaalia uskoaan:


1. Lukemalla Raamattua säännöllisesti ja aloittamalla Uudesta Testamentista. Raamattu on 100%:sesti Jumalan Sanaa ja sitä kautta totta. Elä myös lukemasi mukaan.

2. Juttelemalla Jeesuksen kanssa eli rukoilemalla. On hyvä kiittää Jeesusta pelastuksesta ja tunnustaa mieltä painavat synnit hänelle. Mitään syntiä ei saa tahallaan salata Jeesukselta, koska se ei ole silloin sovitettu ristillä.

3. Pyydä Jeesukselta apua ja etsi Raamatun mukaan toimiva seurakunta, jonka johtajat uskovat Jeesukseen ja heidän elämänsä ei ole ristiriidassa Raamatun sanan kanssa, tai tämän sivuston. Ota huomioon, että seurakunnan johtajien elämä kyllä voi olla ristiriidassa ennakkoluulojesi kanssa.

4. Kerro uskostasi Jeesukseen muille. Se vahvistaa omaa uskoasi ja antaa toisellekin mahdollisuuden pelastua. Pidä näistä neljästä kohdasta kiinni. Ota myös uskonaskel menemällä itse kasteelle Jeesuksen esimerkin mukaan, vaikka sinut olisikin lapsena kastettu. Näin sinä kasvat uskossasi. Helppoa se ei ole, mutta Jeesus auttaa kunhan sinä vain turvaat häneen, joka tilanteessa ja koko sydämestäsi.